ahdistus masennus

Kevätmasennus

Elämä tuntuu harmaalta, kevätauringosta huolimatta. Tuntuu ettei jaksaisi tarttua mihinkään, eikä oikein saa aikaiseksi mitään. Keskittymiskyky on heikentynyt ja hetkittäin aivan arkisetkin asiat tuntuvat haastavilta. Auringonsäteet tulvivat ikkunasta, mutta kauhuksesi näet vain pölyä siellä täällä, likaiset ikkunat ja tekemistä, jotka painavat mieltäsi entistä alemmas.

Töihin lähteminen tuntuu raskaalta ja ylitsepääsemättömältä tai etätöihinkin ryhtyminen on vaikeaa. Helpompi olisi olla vain pimeässä, ihan yksin. Muut ihmiset tuntuvat vaativan liikaa ja hössöttävät ympärillä. Tuntuu kuin eläisi sumussa ja harmaudessa, eikä tunne mitään. Ei jaksa juuri nyt nauttia arjen pienistä asioista, eikä kykene rakastamaan läheisiään.

”Elämä tuntuu harmaalta tai mustalta kirkkaasta kevätauringosta huolimatta tai ehkä nimenomaan juuri siksi, että valo paljastaa armottomasti surkeutesi ja huonoutesi. Näet vain negatiiviset puolesi. Keväällä ne korostuvat, kun kaikki muut rientävät innoissaan kevätpuuhiinsa. Vain sinä et jaksa tarttua toimeen. Tätä kutsutaan ”aurinko paistaa risukasaan” -ilmiöksi,” kertoo ylilääkärimme,  psykiatri Jukka Penttinen. ”Kun oireilu on keskivaikeaa tai vielä vakavampaa puhumme SAD:ista eli seasonal affective disorder -vaivasta tyyppiä kevätmasennus. Psykiatri saa paljon uusia potilaita maalis-huhtikuussa ja loka-marraskuussa, jolloin on syysmasennuksen vuoro.”

 

Psykiatri tutkii, diagnosoi ja hoitaa mielenterveyden häiriöitä. Psykiatri antaa kuntouttavaa psykoterapiaa. Psykiatri ohjaa eteenpäin psykoterapeuteille ja laatii tarvittavat lausunnot Kelan psykoterapiatukea varten. Psykiatri laatii myös muut alaan kuuluvat lausunnot.

Psykiatrimme Jukka Penttinen omaa vuosikymmenien monipuolisen kokemuksen koko laajasta mielenterveyden kentästä. Hän konsultoi kokemuksellaan myös yrityksiä työyhteisöongelmissa ja opastaa ennaltaehkäisevässä työterveyshuollossa.

Varaa aika numerosta 02 250 4433 tai nettiajanvarauksestamme.

 

PSYKOLOGIT JA TERAPEUTIT

JAN VIDJESKOG

  • Psykologi (Kela-pätevyys)
  • Työkykyarvioinnit
  • Lyhyet ja pitkät terapiat
  • Kielitaito: ruotsi, suomi, englanti

JUKKA PENTTINEN

  • Psykiatrian erikoislääkäri
  • Psykoterapeutti
  • Kielitaito: suomi, ruotsi, englanti

RIKU KIVINEN

  • Psykologi
  • Psykoterapeutti VET
  • Yksilö- ja ryhmäpsykoterapia (Kela-pätevyys)
  • Pari- ja perheterapia
  • Kielitaito: suomi, englanti
0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *