Korona-ahdistus kuluttaa nuoria

, , ,

Nyt jo yli vuoden kestänyt taistelu koronavirusta vastaan on aiheuttanut monien ihmisten menehtymisen lisäksi myös suunnattoman määrän pelkoa, ahdistusta, epätietoisuutta ja masennusta. Tämä vaikuttaisi olevan etenkin nuorten aikuisten keskuudessa monien rasite. Epävakaa maailmantilanne on osaltaan syönyt myös nuorison uskoa tulevaisuuteen.

Suomen Mielenterveys ry:n keväällä 2021 julkaistun tutkimuksen mukaan useampi kuin joka kolmas (38%) kokee hyvinvointia heikentävää kuormitusta elämässään. Eniten suomalaisia kuormittavat kyselyn mukaan korona ja siihen liittyvät rajoitukset poikkeusaikana. Tämä näyttäisi koettelevan erityisesti 18-34-vuotiaita nuoria aikuisia. Tutkimuksen mukaan naisia kuormittavat enemmän koronavirukseen ja sen aiheuttamiin poikkeusoloihin sekä perheeseen liittyvät asiat. Myös koronavirukseen sairastumismahdollisuuden aiheuttama huoli on naisilla hieman korostunut.

Korona-ajan hankaluuksiin kuuluu myös se, ettei ystäviä ja tuttavia voi nähdä samaan tapaan kuin aikaisemmin. Nuorelle sukupolvelle juuri ystävyyssuhteet ja yhteisöt ovat niitä paikkoja, joissa yksilö alkaa muovata omaa identiteettiään ja hakee vertailukohtaa muista. Nyt käsillä oleva koronatilanne voi kaikessa ikävyydessään toimia jopa koko sukupolvea yhdistävänä kokemuksena, josta voi hakea voimaa tulevaisuudessa. Erilaiset yleisötapahtumat ovat olleet jo jonkin aikaa peruttu. Ryhmissä tapahtuvan harrastustoiminnan ylläpitäminen on nykytilanteessa ajettu ahtaalle. Nämä edellä mainitut asiat ovat isoja kulmakiviä monien nuorten aikuisten elämässä.

Läheisen rooli voi tässäkin tilanteessa olla raskas, mutta se on silti korvaamattoman tärkeä. Isoin apu, jonka läheisenä voi antaa on kuunnella ahdistuksesta kärsivän huolia. Samalla voi yrittää jotenkin hienovaraisesti ohjata oireista kärsivää hakemaan apua omaan olotilaansa ammattilaiselta. Kunnallisella puolella nuorten pääsy psykiatrisiin hoitoihin on monissa paikoissa pahasti ruuhkautunut ja nuoret voivat joutua odottamaan omaa hoitoon pääsyään kuukausia. Turun Perhelääkärit tarjoaa apua korona-ahdistuneille aina yksilöllisesti, eikä yleispäteviä ohjeita tai vinkkejä voi tässä tilanteessa antaa. Hoitoon kannattaa hakeutua jo matalalla kynnyksellä, jotta apu saadaan mahdollisimman nopeasti. Ensiksi psykologimme kartoittavat potilaan tilaa rauhallisesti keskustelemalla hänen tuntemuksistaan. Jos tilanne niin vaatii voidaan apua hakea esimerkiksi psykoterapiasta. Voit varata ajan kokeneille asiantuntijoillemme joko osoitteesta https://perhelaakarit.fi/ajanvaraus/ tai puhelinnumerosta 02 250 4433.

Tätä kirjoitettaessa on Suomen koronatilanteessa aistittavissa pientä valoa tunnelin päässä ja yhteiskunnan eri osa-alueiden aukeaminen antaa nuorillekin voimaa tuleviin haasteisiin ja lisää osviittaa siitä, että tämä kurimus loppuu varmasti jossain vaiheessa. Sen jälkeen on taas helpompi alkaa tavoitella omia unelmia ja haaveita. Tärkeintä on kuitenkin jaksaa vielä jonkin aikaa taistella YHDESSÄ.

0 replies

Kommentoi, kiitos.

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi, kiitos.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *