Naiset, terveys ja terveydenhuolto

Tutkimusten mukaan terveysmenot jakautuvat miesten ja naisten välillä epätasaisesti.

Naisten hoitomenot ovat miehiä suuremmat kaikissa ikäryhmissä paitsi 12-vuotiailla ja sitä nuoremmilla. Alle 12- vuotiailla eron selittää se, että pojat ovat tapaturma-alttiimpia kuin tytöt ja siksi hoitomenot ovat myös korkeammat pojilla kuin tytöillä.

Kaikkiaan naisten hoitoon käytetään noin 46 prosenttia enemmän rahaa kuin miesten hoitoon. Ero johtuu siitä, että iäkkäitä naisia on lukumääräisesti huomattavasti enemmän kuin iäkkäitä miehiä. Samoin iäkkäiden määrä suhteessa koko väkilukuun kasvaa koko ajan.

Eroja selitään myös ns. naisten vaivoilla, kuten kuukautiskierto, synnytyselimistö sekä raskaus, synnytys ja raskauden ehkäisy.

Naiset osaavat käyttää tarvitsemiaan terveyspalveluja tehokkaammin kuin miehet. Sanotaan että naisten on helpompi avautua ja kertoa oireistaan ja terveysongelmistaan miehiä helpommin. Naisten on myös miehiä helpompi ottaa asiantuntijaohjeita vastaan. Toisaalta naiset joutuvat usein käymään saman vaivan vuoksi useammin lääkärin vastaanotolla, koska heitä ei aina oteta vakavasti.

Naiset ovat osanneet hyödyntää tarjolla olevia palveluita paremmin ja sitä kautta on luotu naisille enemmän ja monipuolisempia ennalta ehkäiseviä terveyspalveluja, jotka miehiltä puuttuvat.

Turun Perhelääkärit toimittaa kaikille naisille hyvää kansaisvälistä naistenpäivää! Pidetään toisistamme huolta.

0 replies

Kommentoi, kiitos.

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi, kiitos.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *