Psykiatrian erikoislääkäri Jukka Penttinen

, ,

Jukka on tehnyt 35 vuotta psykiatrin töitä. Hän on myös psykoterapeutti, jolla on kognitiivinen koulutus. Terapia räätälöidään kunkin potilaan kohdalla yksilöllisesti. Fokukseksi otetaan pienempi tai isompi asia aina asiakkaan toiveiden mukaan. Viime vuosina Penttisen terapiatyössä on korostunut ratkaisukeskeisyys.

Penttinen laatii erikoislääkärinä myös lääkärintodistukset esimerkiksi sairauslomaa, eläkettä tai Kelan psykoterapiatukea varten. Hän tekee myös psykiatrian erikoislääkärin lausuntoja ajokyky ja ajolupa-asioissa.

Penttinen on yleispsykiatri eli hän hoitaa masennusta, ahdistusta, unihäiriöitä, pakko-oireista häiriötä, paniikkihäiriötä, syömishäiriöitä eli anoreksiaa, ahmimishäiriötä, bulimiaa, ortoreksiaa ja sairaalloista lihavuutta. Hän hoitaa sosiaalista fobiaa eli jännittämistä ja muita fobioita eli pelkotiloja. Hän auttaa kriiseissä ja posttraumaattisissa vaivoissa.
Depressiota eli masennusta hän hoitaa myös lääkkeettömästi eli ilman lääkkeitä modernilla neuroterapialla eli tasavirtastimulaatiolla – t-dcs tai psykoterapian keinoin.

Vuosikymmenien ja tuhansien potilaiden auttamisesta on kertynyt laaja kokemus myös nimenomaan psyykenlääkkeiden oikeasta käytöstä. Hän on myös toiminut tutkijana tähän mennessä noin viidessäkymmenessä lääketutkimuksessa, joissa on tutkittu masennus-, ahdistus-, paniikkihäiriö- ja muita psyykenlääkkeitä.

Olemme yksityinen, hyväntuulinen ja kokenut lääkäriasema. Meiltä saat lääkäri-, terapia-, laboratorio- ja työterveyspalvelut.

SOITA: 02 250 4433 | SIJAINTI | VARAA AIKA

0 replies

Kommentoi, kiitos.

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi, kiitos.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *