Töissä on aina kiire, enkä tiedä, missä välissä ehtisin syödä – enkä tiedä, mitä söisin!

,

Siinä tyypillinen, monen yrittäjän suusta tuleva lause. Hektinen työ, ruokailujen väliin jääminen ja epätietoisuus siitä, mitä oikein pitäisi syödä, ajavat monet negatiiviseen kierteeseen, josta on vaikea päästä pois. Vaikka työpäivän jälkeen vielä sinnittelisikin ilman taukoja ja ruokaa, kotiin päästyä olo tuntuu vetämättömältä ja nuutuneelta, eikä voimia riitä koko iltana enää oikein mihinkään.

On tyypillistä, että omaan hyvinvointiin satsaaminen jää helposti yrittäjillä kakkoseksi, kun tehdään pitkää päivää omassa yrityksessä. Jokainen ihminen tarvitsee kuitenkin päiviinsä taukoja ja säännöllisiä ruoka-aikoja.

Omaan hyvinvointiinsa voi vaikuttaa varsin pienillä, arkisilla asioilla. Ne ovat usein niin pieniä, että korjausliikkeen jälkeen ihmistä melkein nolottaa, että näinkö helppoa tämä lopulta oli.

Jos säännöllinen syöminen unohtuu, vireystaso laskee, samoin verensokeri. Se putoaa helposti etenkin naisilla, ja silloin iskee niin sanottu nälkäkiukku. Kun taas oppii syömään säännöllisesti, vireys pysyy hyvänä koko päivän.

Omaan itseensä satsaaminen merkitsee sitä, että aikaa ja energiaa jää perheelle, ystäville ja harrastuksille, ja sen myötä elämänlaatu nousee.

Jos työ imaisee helposti mukaansa, kannattaa kokeilla puhelimeen laitettavaa muistutusta siitä, milloin on aika syödä. Ajan myötä muistutuksia ei enää tarvita, kun keho alkaa ilmoittaa, milloin ruokaa taas tarvitaan. Mukana kannattaa pitää aina helposti nautittavia, hyvin säilyviä välipaloja, kuten pähkinöitä ja hedelmiä.

Jos väsymykseen ja uupumiseen ei tule korjausta, vaikka parantaisi elämäntapojaan, kannattaa asiasta keskustella työterveyslääkärin tai terveyskeskuksen vastaanotolla. Jo veriarvot kertovat paljon siitä, missä mennään. Raudan puute tai sen imeytymisongelma on todella tyypillinen ongelma. Asia on hyvä selvittää, jos väsyttää jatkuvasti.

Pitkät, jopa 15 tuntiset työpäivät ovat minullekin tuttuja. Kiireen keskelläkin pidän tiukasti kiinni ruokarytmistä ja rauhoitan viikonloput niin, ettei silloin ole töitä. Lisäksi pidän tiukasti kiinni siitä, että varaan tarpeeksi aikaa nukkumiselle. Kun tekee ajatustyötä, ei sitä jaksa tehdä kunnolla, ellei uni palauta ja tasapainota mieltä.

Paranna hyvinvointiasi näillä vinkeillä:

  1. Lisää veden juomista. Ei ole tärkeää päästä mihinkään tiettyyn määrään, vaan tunnistaa se, jos juo liian vähän vettä ja koittaa muuttaa asiaa.
  2. Pyri siihen, että syöt tasaisesti pitkin päivää, yhteensä 4-5 kertaa. Sopiva väli syömisille on kolmisen tuntia.
  3. Nuku tarpeeksi. Pyri rauhoittumaan 30 minuuttia ennen nukahtamista ja sulje älylaitteet ajoissa.
  4. Syö monipuolisesti ja lisää kasvisten määrää aterioilla. Älä stressaa liikaa, ruuasta pitää nauttia! Ellet ehdi leikellä tuoreita kasviksia, pakastevihannekset ovat hyvä vaihtoehto.
  5. Satsaa hyvään rasvaan, käytä mahdollisimman luonnollisia tuotteita.

Kirjoittaja on Turun Perhelääkärien FLT Ravintovalmentaja Sirpa Heikkilä

Artikkeli on julkaistu alkuperäisesti Varsinais-Suomen Yrittäjä -lehdessä 5/2022

0 replies

Kommentoi, kiitos.

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi, kiitos.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *