Tag Archive for: masennus

MASENNUKSEN HOITO JÄÄ MUIDEN TAUTIEN JALKOIHIN RESURSSEJA JAETTAESSA

, ,
Masennusta sairastaa maailmassa 260 miljoonaa ihmistä. (James, Lancet 2018). Suomessa masennuksesta kärsii 5-7 % väestöstä eli 280.000 – 390.000 ihmistä. Masentuneista alle puolet hakee apua oireisiinsa (Duodecimin ja Suomen Psykiatriyhdistyksen…

Aivojen stimulaatiohoito apuna masennuksen hoidossa

, , ,
Masennus mielletään usein sairautena, johon ei ole muuta hoitokeinoa kuin lääkkeet. Masennus voi näkyä tai tuntua monella eri tavalla. Iso osa oireista liittyy masentuneeseen mielialaan ja siihen, että mielenkiinto ja mielihyvän tunne…

Fria-Klinikkan ja Perhelääkäreiden yhteistyöstä apua päihdeongelmista kärsiville

, ,
Päihdeongelma on ihmisille vaikea asia, josta halutaan monesti vaieta. Pelkona saattaa olla se, että asian myöntämisen jälkeen leimataan yhteiskunnan laidalla kulkevaksi pelkäksi juopoksi. Totuus on kuitenkin hyvin toisenlainen, sillä…
ahdistus masennus

Kaikki eivät herää kevätauringon voimasta

, ,
Kevätmasennus Elämä tuntuu harmaalta, kevätauringosta huolimatta. Tuntuu ettei jaksaisi tarttua mihinkään, eikä oikein saa aikaiseksi mitään. Keskittymiskyky on heikentynyt ja hetkittäin aivan arkisetkin asiat tuntuvat haastavilta.…

ONKO UUPUMUKSEN JA VÄSYMYKSEN TAKANA AINA MASENNUS?

, ,
Alkuun tietysti poissuljetaan varsinaiset huonot elämäntavat ja liikunnan puute. Jos näistä ei ole kysymys, poissuljetaan depressio. Jos kyse ei ole masennuksestakaan, selvitystyö jatkuu. Jos väsymystä aiheuttaa unettomuus, selvitetään…

Psykiatrian erikoislääkäri Jukka Penttinen

, ,
Jukka on tehnyt 35 vuotta psykiatrin töitä. Hän on myös psykoterapeutti, jolla on kognitiivinen koulutus. Terapia räätälöidään kunkin potilaan kohdalla yksilöllisesti. Fokukseksi otetaan pienempi tai isompi asia aina asiakkaan toiveiden…